PÖYTÄTENNIS
TABLE TENNIS IN FINLAND

JÄRJESTELYOHJEET JA YHDYSMIESLUETTELO 2001-02

[ Yhdysmiesluettelo ]

Peliaika

Otteluiden alkamisajat ovat kiinteät, ellei muutoksia jouduta tekemään perustellusta syystä. Alkamisaika on ilmoitettava viimeistään viikkoa ennen ottelupäivää sarjapäällikölle ja vierasjoukkueelle, mikäli aika poikkeaa seuraavista oletusajoista

- arkiottelut klo 18:00
- lauantai/sunnuntaiottelut klo 13:00
- lauantai/sunnuntai tuplakierros klo 12:00

Pelipäivän siirto voi tulla kysymykseen käytännössä vain maata koskevan edustustehtävän johdosta. Pelaajan sairastuminen, työeste, matka, samanaikainen ottelu toisen maan sarjassa tms. Ei tule kysymykseen siirtoperusteena. Kirjallinen siirtoanomus on toimitettava sääntöjen mukaan sarjajaostolle (pääsääntöisesti viimeistään 20 vuorokautta ennen ohjelman mukaista pelipäivää).

Runkosarjan ja jatkosarjan viimeisellä ottelukierroksella ottelut on ehdottomasti aloitettava samanaikaisesti samana päivänä.

Pelipaikka

Pelialueen tulee olla sarjajaoston hyväksymä. Aidatun pelialueen tulee olla vähintään 6 x 12 m. Pelipaikka on ilmoitettava viimeistään viikkoa ennen ottelupäivää sarjapäällikölle ja vierasjoukkueelle, mikäli pelipaikka poikkeaa yhdysmiesluettelossa mainitusta.

Peliasu

Joukkueella tulee olla yhtenäinen pelipaita.

Tuomarit

Järjestävä seura on velvollinen hankkimaan pelipaikalle ylituomarin sekä pelituomarit, joilla tulee olla voimassa oleva tuomarijaoston myöntämä tuomarikortti.

Tiedotus

Järjestävän joukkueen on tiedotettava lopputulos välittömästi ottelun jälkeen (mieluiten faxilla) Suomen Tietotoimistoon ja Teksti TV:hen sekä lopputulos ja niinikään välittömästi ottelukohtaiset tulokset Erkki Enströmille.

STT
email: sport@stt.fi (mieluisin tapa saada tulokset on sähköposti)
fax. 09 6958 1270
puh. 09 6958 1263

TekstiTV
fax. 09 1480 4734
puh. 09 1480 4597

E. Enström
puh. 09 857 1657
fax. 09 8577 6916

Järjestävän joukkueen on syytä tiedottaa otteluista etukäteen ja otteluiden tuloksista jälkikäteen myös paikallislehdille / omille toimittajille. Ottelupöytäkirjat on toimitettava seuraavana päivänä Erkki Enströmille yllä olevaan faxiin tai postitse osoitteella Kuminatie 16 B 4, 01300 Vantaa.

Yhdysmiesluettelo

KuvKu
Marko Holopainen
Myllärinraitti 10 as 2
7800 Varkaus
p. 050-303 6328

LPTS
Sami Kokkonen
Teiskontie 11 D 49
33500 Tampere
p. 050 - 3497 555
e-mail: sakokkonen@hotmail.com
pelipaikka:
Lahden Urheilutalo
Jalkarannantie 2
Lahti

PT 75
Mika Tuomola
Yliopistonkatu 39 C 23
33500 Tampere
p. 0400 507 096
e-mail: -
Hervannan vapaa-aikakeskus
Lindforsinkatu 5
Tampere

Team Kama-Stiga
Markku Enström
Luoteisväylä 24 B 24
00200 Helsinki
p. 0400 416 114
e-mail: enstrom@ekkeri.fi 
pelipaikka:
Ruskeasuon palloiluhalli
Ratsastie 1
Helsinki

Team Toshiba
Mika Pasanen
PL 8
04401 Järvenpää
p. 0400 452 901
e-mail: mika.pasanen@sdi.fi
pelipaikka:
Tikkurilan kaarihalli
Tikkurilan urheilupuisto
Vantaa

TIP-70
Eila Varpula
Kaunisharju 12
01230 Vantaa
p. 09 876 7027
e-mail: eila.varpula@apollo.edu.hel.fi
pelipaikka:
Tikkurilan kaarihalli
Tikkurilan urheilupuisto
Vantaa

TuKa
Anttoni Lehto
Teilikuja 1
e-mail: anttonilehto@hotmail.com
pelipaikka:
Liikuntakeskus Alfa
Virusmäentie 65
Turku

Wega
Aarne Kyläkallio
Kotitontuntie 18 C
02200 Espoo
p. 040 505 4607
e-mail: aarne_kylakallio@hp.com
pelipaikka:
Ruskeasuon palloiluhalli
Ratsastie 1
Helsinki

Viimeisin päivitys:  12.09.2001 08:35