Näinhän se kai on, että ylemmällä tasolla pelatessa syöttöjä noudatetaan paremmin, mutta meidän alemman tason pelaajien keskuudessa mielestäni ongelma on silti suuri, ainakin niille palaajille, jotka eivät halua vastustajan hyötyvän siitä, että he palaavat sääntöjen vastaisesti. Käsisyöttö ja vinoon heittäminen on yleisempää kuin mut rikkomiset. Kun viitsii tarkasti seurata, niin tuomari kyllä erottaa onko heitto tarpeeksi korkea, ainakin suurusluokan erottaa. Eihän kukaan sitä näe onko heitto 15 vai 16 cm, mutta suunnilleen.
Vinoonheittämistäkin siis näkee ja kokee. Jotkut heittävät palloa aivan poikittain, täysin vaakasuorasti, ja kun opettelee sen kunnolla, saa paljon pahempia kierteitä syöttöihin, kuin heittämällä pystyyn.
Kerran eräissä kilpailuissa ei tuomari ollut tästäkään aivan ajan tasalla. Vastustaja heitti palloa vaakasuoraan 20 cm, suoraan mailaan. Toinen pelaaja syötti todella korkeita syöttöjä, ainakin 2 metriä, jonka aikana pallon liikkui sivusuunnassa noin puoli metriä, jos sitäkään. Pelaaja valitti tuomarille siitä, että vastustaja heittää vinoon. Tuomari ei suostunut puttumaan asiaan sillä perusteella, että valittava pelaajakin heittää puoli metriä vinoon. Vaikka tosiasiassa se on suhteessa huomattavasti vähemmän, koska syötöt olivat niin korkeita.
Ja nyt kun oikein avautumisen makuun päästään, niin otanpa esille vielä sellaisenkin asian, että ennen eräs itä-suomalainen pelaaja oli noussut valio-luokkaan, mutta pelasi silti a-luokkaa. Hän mainosti itse sitä kilpailupaikalla, että pelaa tahallaan alempaa luokkaa, josta eräs toinen pelaaja sitten huomautti hänelle hänen moraalittomasta käytöksestään. Hän siis tiesi kuuluvansa ylempään luokkaan. Vastaus oli kuitenkin hymyssä suin todettu: "Pääasia, että saa pelata." Toivottavasti moiset vilpillisyydet kitkeytyy pois ratingin myötä.
Minä toivoisin, että kaikki ne pelaajat, jotka lukevat näitä viestejä, miettisivät omalta osaltaan, kuinka hyvin pyrkivät noudattamaan sääntöjä. Tämä laji on paljon mielekkäämpää kun niitä noudatetaan. Jokainen, joka tietää rikkovansa sääntöjä kilpailuissa, voisi ajatella saako tästä harrastuksesta niin suurta tyydytystä vilpillisin keinoin. Tarkoitan, että luulisi harrastamisen olevan mielekkäämpää, kun menestystä saavutetaan sääntöjen mukaisin keinoin.
| Lähettäjä: | Pasi Laine |
| Aika: | 31.08.10 - 16:46
|
| WWW-osoite: | http://
|