Minulla olisi yksi esimerkki kerrottavana siitä, kuinka pelaaja häiritsi toista pelaajaa kesken pallorallin, jonka seurauksena häiritty pelaaja hävisi rallin.
Esimerkki on seuraava: Pelaaja 2 laittoi pelaaja 1:lle pahan lyhyen stopparin, jolloin pelaaja 2 aloitti hillittömän ja kovaäänisen tuuletuksen luultuaan voittaneen rallin. Pelaaja 1 kuitenkin sai pelastettua pallon, mutta häiriintyi pelaaja 2:n kesken rallin pitämästä metelistä niin paljon, että hävisi kyseisen rallin.
Pelaaja 1 valitti asiasta tuomarille, joka ei suostunut antamaan pistettä häiritylle pelaaja 1:lle, saati sitten edes uusimaan kyseistä palloa. Pelaaja 1 valitti asiasta päätuomarille, joka oli samaa mieltä ottelun tuomarin kanssa, eli piste kuuluu kesken pallon kovaäänisesti tuulettaneelle pelaajalle. Pelaaja 1 joutui tyytymään kohtaloonsa.
Katsoin sääntökirjaa, enkä löytänyt mainintaa vastustajan häiritsemisestä. Mikäli säänöissä ei asiasta löydy mainintaa, olisi aika seuraavassa liiton kokouksessa ottaa asia esille. Jos säännöt eivät kiellä vastustajan häiritsemistä, voisivat pelaajat aivan hyvin vaikka laulaa finlandia-hymniä kesken pallorallin ja häiritä sillä vasustajaa kuitenkin niin, etteivät säännöt sitä kieltäisi.
Mikäli jollakulla on parempaa tietoa kyseisestä säännöstä, tai sen olemattomuudesta, kertokaa minulle. Jos säännöistä löytyy kyseinen pykälä, niin "se minulle nyt kertokaa, kun itse en mä voi."
| Lähettäjä: | Pasi Laine |
| Aika: | 30.08.10 - 02:05
|
| WWW-osoite: | http://
|