Tuskinpa nämä PKO-kisat ovat varsinaisesti syrjäyttämässä tavallisia kilpailuja. Varmaan jokaisella kisajärjestäjällä on omat syynsä kisamallin valitsemiseen. Meillä Kuopiossa haluamme pitää syksyn aluksi järjestelyiltään "kevyet" kisat, jotka pidetään rajatulle väkijoukolle johtuen pelipaikkamme(luola) rajallisesta tilasta.
Kisat Eesti-kaaviolla on sitäpaitsi helppo järjestää verrattuna normaaleihin kisoihin. Esimerkiksi arvonta on helppo tehdä. Tällä mallilla pystyy pienempikin seura järjestämään mukavat kilpailut ilman valtavaa kisakoneistoa. Siksi toivoisinkin, että näitä PKO-kisoja tulisi lisää täyttämään kisakalenterin aukkokohtia (jatkamaan myös kautta), ei siis syrjäyttämään jo olemassaolevia kisoja.
Pikkuisen kommentteja mielipiteisiisi, käytän ABC jne. kun ne on edelleen kaikille tuttuja:
"syntyy monelle ensin 1-4 aivan turhaa ottelua ennen kun päästään varsinaisiin peleihin joita sitten on ehkä vain noin 2-3 kpl."
Kuinka tämä eroaa pooli+cup-kisoista? Jos satut olemaan "heikko" b-luokkalainen(tai A tai C) ilman sijoitusta, cupissa tulee pataan viimeistään toisessa ottelussa. Jos on alkupooli, poolissa on yksi korkealle sijoitettu, sen jälkeen yksi keskitason b-luokkalainen, heikko b-luokkalainen ja c-luokkalainen. Tällöin heikko b-luokkalainen saa ehkä ok-pelin näitä kaikkia kolmea vastaan, tippuu oletettavasti jatkopeleistä tai jatkaa poolikakkosena saaden vastaansa toisen poolin ykkösen. Eli 3-4 hyvää peliä, jos on oikein hyvä päivä. Ei kummoista eroa mielestäni PKO-systeemiin vai?
Juniorit ja Eesti-systeemi? Vasta-aloittaneen juniorin paikka ei ole Eesti-kaaviossa vaan niissä junnupooleissa. Kun juniori on lähellä C:hen nousua, niin miksipäs ei? Tottakai alkuun tulee pari ylikovaa peliä(A+B), mutta tämän jälkeen loput pelit on käytännössä CD-luokkalaisia vastaan. Nyt kaaviossa olevasta pelimäärästä riippuu tuleeko näitä pelejä 3, 4 tai 5.
Tottakai juniorilla vähenee tällä systeemillä kisapelit verrattuna "perinteisiin" kisoihin. Mutta kysyä voi, montako tasaista matsia junnupooleissa pelataan? Moniko heikomman juniorin kisapeli kehittää/tuo hyvää mieltä kisapäivän aikana? Korostan kuitenkin että PKO-kisat ovat hyvä lisä kisakalenteriin, ei korvaava vaihtoehto tavallisille kisoille.
"- Osallistujien kuuluisi olla tasan 32 tai 64 muussa tapauksessa syntyy tilanteita missä pelaaja saa arvokkaan voiton koska vastassa on tyhjä kohta. Pelaaja joka antaa wo:n aiheuttaa samanlaisen tilanteen."
Etukäteen tiedossa olevat tyhjät kohdat eivät aiheuta hirveästi ongelmia, mutta kisan aikana annetut WO:t ovat inhottavia. Eihän niille tietenkään mitään voi, jos ihminen sairastuu/loukkaantuu, mutta tietysti toivoisin PKO-kansallisiin osallistuvilta tiettyä urheiluhenkeä. Eli ei jätettäisi pelejä kesken sen takia että herne on mennyt väärään paikkaan. Täytyy kyllä sanoa Kuopion Luolakisojen osalta, ettei meillä ole koskaan tämän asian kanssa ollut mitään ongelmaa. Onhan sitä paitsi nähty alkupoolejakin, joissa on 2 pelaajaa paikalla. Näitä sattuu, oli kisasysteemi mikä tahansa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikenlaisia kisoja tarvitaan. Tällaisiin pikkukisoihin PKO-systeemi on järkevä, samoin niihin kisoihin missä pelurit on ennaltaan tasaväkisiä (esim. TOP III-karsinnat).
Hyvää pingiskautta ja käykäähän ihmiset kisoissa!